vuoristoratainen viikko
Tervehdys, juuri sinä, jos on kiirettä koneella tai stressin tuntua, laita taustalle youtubesta pyörimään Hyvän mielen metsäkävelyt: kevät, kesä,syksy ja talvi. Jos teet niin töissä, työkaverikin rentoutuu. Soitan lähes päivittäin, koska niistä menee ihan euforiseen tilaan.
Aloitin tämän sunnuntaiaamun ihanalla sinkkubrunssilla eli jättikokoisella lämpimällä leivällä, nam
Painonpudottajille tiedoksi, että satsissa on 355kcal, eli kohtuumäärä brunssille.
Resepti kokeiltavaksi:
Iso täysjyvä leipä (lidl bio wholemeal rye bread)
Pohjalle 1 tl kotisinappia ja 1 tl heinz ketsuppia, levitteeksi
2 viipaletta saunapalvikinkkua
muutama suolakurkun siivu (käytän Felixin amerikan viipaleita, ne on niin rakastettavia)
20g homejuustoa
25g Kuusamo juustoraastetta
Paprikaa, tomattia, sipulia maun mukaan, mulla aika reilusti, koska niillä saa lisättyä vähillä kaloreilla annoskokoa, ja terveellisyyttäkin ...
Sitten vaan mikroon noin runsas minuutti ja herkuttelemaan. Jos jaksaa, niin voi paahtaa leivän rapeaksi ennen, itse en jaksa, kun se on juu nou niin vaivalloista...heh.
Eilen söin lounaaksi ja iltapalaksi tämän ihanaisen itsetehdyn pizzan, hänessä on kylläkin 1000kcal, eli syönti vähentää merkittävästi muiden aterioiden annoksia ja kalorimääriä. Mutta niinkuin sanottu, ruokailu on täynnä valintakysymyksiä. Toistaiseksi näiden ihanuuksien oikeat valinnat ovat pudottaneet painoani seitsemän viikon aikana 7,7kg, hyvä minä!
Totuus on, että tämän viikon painokäyrä jojoili siksakkia, kuitenkin hennossa alaviistossa. Pysyin lähestulkoon kaloreissa, paitsi saatoin huijata itseäni. En myönnä. Töissä oli tarjolla runsain mitoin nameja, marmelaadeja, suklaata, lakuja... siinä ohimennen saattoi jokunen pala sujahtaa suuhunkin, En muistanut niitä enää illalla kun syötin ruokia Sulamoon. Itsensä huijaamisella on lyhyet jäljet.
Edelleen syön liian vähän tärkeitä ravintoaineita, joita sitten täydennän purkista. Tämän viikon ahaa elämys on ollut se, että entistä harvemmin tulee niitä hetkiä jolloin haluan vetää ruokaöverit. Niin paljon arvostan aamuvaakaa. Sen avulla olen alkanut hiljalleen arvostamaan kroppaani ja sitä työtä mitä sen eteen teen.
VÄLIOTSIKKO SURUSTA JA TUONELASTA, ÄLÄ LUE JOS AHDISTAA
Tällä viikolla ikävä rakasta miestäni kohtaan riivasi aamusta iltaan. Leskien ryhmässä itkettiin, ahdisteltiin, keskusteltiin, tuettiin ja myötäelettiin. Ryhmä on ollut minulle korvaamaton, mutta huomasin tällä viikolla surua käsitellessäni, miten siihen voi vaikuttaa asenteella. Jos elän niinkuin mieheni edelleen eläisi ja mietin mitä tekisimme ja miten olisimme, suru ja ahdistus lisääntyvät. Jos elän hyväksyen tapahtuman eli että näin oli tarkoitus, suru vähenee ja vapauttaa elämään, katsomaan eteenpäin. Huolimatta siitä, että suru pitää kädestäni kiinni ja kulkee rinnalla, ehkä hieman taaempana.
Kävin surussani jopa niin syvällä, että tutkin, mitä Raamattu sanoo siitä, missä kuolleet ovat. Raamatun mukaan kuolleet ovat Tuonelassa. Minulle ei ihan täysin selvinnyt mikä tuonela on, mutta jonkinlainen välitila kuitenkin. En ole koko elämän aikana aiemmin kiinnittänyt huomiotani Isä Meidän rukouksessa olevaan kohtaan: ..astui alas tuonelaan...Eli Jeesuskin kävi siellä, mutta nousi sieltä. Tuonela on siis jossain alhaalla, mutta toisaalta, ristillä riippuessaan Jeesus sanoi vieressään olevalle että `tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa´ eli sen perusteella voidaan kait ymmärtää, että Jeesukseen uskovilla tuonelassa olisi paratiisimaiset olosuhteet. Siihen uskon siis. Raamatun mukaan tuonelassa oleviin voi saada yhteyden, mutta se on ehdottomasti kiellettyä. Vanhassa testamentissa olikin näitä niin sanottuja ennustaja eukkoja, jotka ottivat yhteyttä kuolleisiin. Sitten löysinkin Saulin tempauksen, kun hän otti yhteyttä noidan avulla kuolleeseen Samueliin. Samuelin sanat olivat pysäyttävät: Samuel sanoi Saulille: "Miksi häiritsit minua ja kutsuit minut esiin?" ja Samuel jatkaa: "Miksi sinä minulta kysyt neuvoa, kun Herra on jättänyt sinut ja tullut viholliseksesi?(1. Sam. 28:15-16) Jo Samuelinkin vastaus kertoo, että kuolleita ei pidä häiritä, heillä on hyvä olla. Meidän pitää aina ensisijaisesti turvautua Jeesuksen apuun, koska hänen vallassaan on kaikki, niin pahat ja hyvätkin asiat tässä maailmassa. Edellämainitussa Raamatun kohdassa selkeästi näkyy, että myös noitavaimo pelkäsi Jumalaa, hän ei olisi halunnut tehdä, mitä Saul pyysi. Kuolleita tuskin kiinnostaa enää tämä meidän syntinen ja sotaisa maailmamme.
Näitä siis pohdin töissä ruokatauolla ja päätin jättää tuonelan pois tästä hetkestä ja jatkaa elämääni.
TAKAISIN ARKEEN
Ratsastustunnilla harjoiteltiin laukannostoja ihan kunnolla. Onnistuin tosi hyvin ja sain laukan pidettyäkin. Tosin sillä seurauksella, että olin ilmeisesti jännittänyt itseni kaikilla mahdollisilla lihaksilla kiinni satulaan, koska jokaista lihastani särkee, niin käsissä kuin jaloissakin. Hevoset innostuivat meidän aloittelijoiden laukoista niin hurjasti, että yksi ryhmäläinen putosi selästä. Ohjasin oman heppani kohti aitaa, koska hän olisi myös halunnut villiintyä. Onneksi me kaikki selvittiin säikähdyksellä.
Ja jälleen kerran onnistuin suitsimaan hevosen niin, että soljet olivat väärissä paikoissa, näin kävi ehkä nyt viidennenkymmenen kerran. Se on niin jännittävää, että keskittyminen herpaantuu. Kun pitää koko ajan miettiä, milloin se hevonen potkaisee tai puree. Ei siis ole ihme jos solki jos toinekin menee väärin.
Keksin eilen, että suunittelen oman Suomi100 kakun, koska sain äkkiseltään huippuhienon kakkuidean. Julkaisen sen täällä, kun se valmistuu tai onnistuu.
Tällä viikolla on ollut niin paljon tapahtumia, että niistä saisi kirjan. Joten stoppaan kirjoittamisen tähän, koska koiralla on kupla otsikossa. Aloitin Onewayllä opetuslapseuskoulun, josta myöhemmin lisää, olin harjoittelemassa koiran kanssa lastenvetotapahtumia varten, koulutuspäivillä, töissä virtuaalisairaalaprojekti on lopuillaan, iso suomennosprojekti jatkuu työhön liittyvän kehittämistehtävän tiimoilta... ihan hengästyttää, mutta ilosta kuitenkin. Onneksi eilen oli rentouttava sadepäivä ja oltiin rantaretkellä. On niin vaikeeta olla paikoillaan..:-)
Aloitin tämän sunnuntaiaamun ihanalla sinkkubrunssilla eli jättikokoisella lämpimällä leivällä, nam
Painonpudottajille tiedoksi, että satsissa on 355kcal, eli kohtuumäärä brunssille.
Resepti kokeiltavaksi:
Iso täysjyvä leipä (lidl bio wholemeal rye bread)
Pohjalle 1 tl kotisinappia ja 1 tl heinz ketsuppia, levitteeksi
2 viipaletta saunapalvikinkkua
muutama suolakurkun siivu (käytän Felixin amerikan viipaleita, ne on niin rakastettavia)
20g homejuustoa
25g Kuusamo juustoraastetta
Paprikaa, tomattia, sipulia maun mukaan, mulla aika reilusti, koska niillä saa lisättyä vähillä kaloreilla annoskokoa, ja terveellisyyttäkin ...
Sitten vaan mikroon noin runsas minuutti ja herkuttelemaan. Jos jaksaa, niin voi paahtaa leivän rapeaksi ennen, itse en jaksa, kun se on juu nou niin vaivalloista...heh.
Eilen söin lounaaksi ja iltapalaksi tämän ihanaisen itsetehdyn pizzan, hänessä on kylläkin 1000kcal, eli syönti vähentää merkittävästi muiden aterioiden annoksia ja kalorimääriä. Mutta niinkuin sanottu, ruokailu on täynnä valintakysymyksiä. Toistaiseksi näiden ihanuuksien oikeat valinnat ovat pudottaneet painoani seitsemän viikon aikana 7,7kg, hyvä minä!
Totuus on, että tämän viikon painokäyrä jojoili siksakkia, kuitenkin hennossa alaviistossa. Pysyin lähestulkoon kaloreissa, paitsi saatoin huijata itseäni. En myönnä. Töissä oli tarjolla runsain mitoin nameja, marmelaadeja, suklaata, lakuja... siinä ohimennen saattoi jokunen pala sujahtaa suuhunkin, En muistanut niitä enää illalla kun syötin ruokia Sulamoon. Itsensä huijaamisella on lyhyet jäljet.
Edelleen syön liian vähän tärkeitä ravintoaineita, joita sitten täydennän purkista. Tämän viikon ahaa elämys on ollut se, että entistä harvemmin tulee niitä hetkiä jolloin haluan vetää ruokaöverit. Niin paljon arvostan aamuvaakaa. Sen avulla olen alkanut hiljalleen arvostamaan kroppaani ja sitä työtä mitä sen eteen teen.
VÄLIOTSIKKO SURUSTA JA TUONELASTA, ÄLÄ LUE JOS AHDISTAA
Tällä viikolla ikävä rakasta miestäni kohtaan riivasi aamusta iltaan. Leskien ryhmässä itkettiin, ahdisteltiin, keskusteltiin, tuettiin ja myötäelettiin. Ryhmä on ollut minulle korvaamaton, mutta huomasin tällä viikolla surua käsitellessäni, miten siihen voi vaikuttaa asenteella. Jos elän niinkuin mieheni edelleen eläisi ja mietin mitä tekisimme ja miten olisimme, suru ja ahdistus lisääntyvät. Jos elän hyväksyen tapahtuman eli että näin oli tarkoitus, suru vähenee ja vapauttaa elämään, katsomaan eteenpäin. Huolimatta siitä, että suru pitää kädestäni kiinni ja kulkee rinnalla, ehkä hieman taaempana.
Kävin surussani jopa niin syvällä, että tutkin, mitä Raamattu sanoo siitä, missä kuolleet ovat. Raamatun mukaan kuolleet ovat Tuonelassa. Minulle ei ihan täysin selvinnyt mikä tuonela on, mutta jonkinlainen välitila kuitenkin. En ole koko elämän aikana aiemmin kiinnittänyt huomiotani Isä Meidän rukouksessa olevaan kohtaan: ..astui alas tuonelaan...Eli Jeesuskin kävi siellä, mutta nousi sieltä. Tuonela on siis jossain alhaalla, mutta toisaalta, ristillä riippuessaan Jeesus sanoi vieressään olevalle että `tänä päivänä olet minun kanssani paratiisissa´ eli sen perusteella voidaan kait ymmärtää, että Jeesukseen uskovilla tuonelassa olisi paratiisimaiset olosuhteet. Siihen uskon siis. Raamatun mukaan tuonelassa oleviin voi saada yhteyden, mutta se on ehdottomasti kiellettyä. Vanhassa testamentissa olikin näitä niin sanottuja ennustaja eukkoja, jotka ottivat yhteyttä kuolleisiin. Sitten löysinkin Saulin tempauksen, kun hän otti yhteyttä noidan avulla kuolleeseen Samueliin. Samuelin sanat olivat pysäyttävät: Samuel sanoi Saulille: "Miksi häiritsit minua ja kutsuit minut esiin?" ja Samuel jatkaa: "Miksi sinä minulta kysyt neuvoa, kun Herra on jättänyt sinut ja tullut viholliseksesi?(1. Sam. 28:15-16) Jo Samuelinkin vastaus kertoo, että kuolleita ei pidä häiritä, heillä on hyvä olla. Meidän pitää aina ensisijaisesti turvautua Jeesuksen apuun, koska hänen vallassaan on kaikki, niin pahat ja hyvätkin asiat tässä maailmassa. Edellämainitussa Raamatun kohdassa selkeästi näkyy, että myös noitavaimo pelkäsi Jumalaa, hän ei olisi halunnut tehdä, mitä Saul pyysi. Kuolleita tuskin kiinnostaa enää tämä meidän syntinen ja sotaisa maailmamme.
Näitä siis pohdin töissä ruokatauolla ja päätin jättää tuonelan pois tästä hetkestä ja jatkaa elämääni.
TAKAISIN ARKEEN
Ratsastustunnilla harjoiteltiin laukannostoja ihan kunnolla. Onnistuin tosi hyvin ja sain laukan pidettyäkin. Tosin sillä seurauksella, että olin ilmeisesti jännittänyt itseni kaikilla mahdollisilla lihaksilla kiinni satulaan, koska jokaista lihastani särkee, niin käsissä kuin jaloissakin. Hevoset innostuivat meidän aloittelijoiden laukoista niin hurjasti, että yksi ryhmäläinen putosi selästä. Ohjasin oman heppani kohti aitaa, koska hän olisi myös halunnut villiintyä. Onneksi me kaikki selvittiin säikähdyksellä.
Ja jälleen kerran onnistuin suitsimaan hevosen niin, että soljet olivat väärissä paikoissa, näin kävi ehkä nyt viidennenkymmenen kerran. Se on niin jännittävää, että keskittyminen herpaantuu. Kun pitää koko ajan miettiä, milloin se hevonen potkaisee tai puree. Ei siis ole ihme jos solki jos toinekin menee väärin.
Keksin eilen, että suunittelen oman Suomi100 kakun, koska sain äkkiseltään huippuhienon kakkuidean. Julkaisen sen täällä, kun se valmistuu tai onnistuu.
Tällä viikolla on ollut niin paljon tapahtumia, että niistä saisi kirjan. Joten stoppaan kirjoittamisen tähän, koska koiralla on kupla otsikossa. Aloitin Onewayllä opetuslapseuskoulun, josta myöhemmin lisää, olin harjoittelemassa koiran kanssa lastenvetotapahtumia varten, koulutuspäivillä, töissä virtuaalisairaalaprojekti on lopuillaan, iso suomennosprojekti jatkuu työhön liittyvän kehittämistehtävän tiimoilta... ihan hengästyttää, mutta ilosta kuitenkin. Onneksi eilen oli rentouttava sadepäivä ja oltiin rantaretkellä. On niin vaikeeta olla paikoillaan..:-)
Kommentit
Lähetä kommentti