Ikuiset viimeiset kiusaukset

Kelasin takaisinpäin ensimmäistä elämäntapamuutosvuottani. Jokseenkin kauhistuin. Arki tarjoilee eteemme houkutuksia ja kiusauksia toinen toisensa perään. Miten selviämme niistä siten, että pysymme jokseenkin valitsemallamme tiellä?

Ohjeiden puutetta emme voi syyttää. Virtuaalimaailma on niitä pullollaan, joista jokainen voi valita mieleisensä. Itse olen viime aikoina tarttunut muutamiin ilmaisiin ja kieltämättä niistä aina jotain uutta jää taskuun. Toistaiseksi en ota maksullisia. Vain siinä tapauksessa, että minulla on aikaa sitoutua niihin.

Aika. Se onkin ystävä, jonka kanssa haluaisin syventää suhdetta. Mieheni on  ajankäytön mestari. Hän on aina täydellisessä aikataulussa, koska hän kalkuleeraa päässään jako-ja kertolaskuja nopeuden matemaattisilla suureilla. Oikeasti. Kuka sellaiseen pystyy? Hän. Se on mahdollista. Jokatapauksessa jopa ilmaisten ohjelmien päivittäinen seuraaminen on ajankäytölleni haasteellista. Pitää ilmeisesti opetella jonkin verran lisää kalkuleeraamista. 

Kiusaukset ovat siis maukasta arkiruokaa. Eivätkä ne eivät ole piinaavia, mutta miksi ne ovat sitten kiusauksia? Opetuslapsen päiväkirja - blogissani olen kirjoittanut hengellisistä kiusauksista. Tärkeintä, mitä siitä voi soveltaa on, että en voi estää eteeni tulevia kiusauksia; kahvihuoneessa olevia donitseja ja karkkeja, koulutusmatkojen lounaita, pizzadinnereitä, kesän ensimmäistä pehmistä lämpimässä auringossa, juhlahetkien kakkuja ja muita yhteisiä kivoja ruokahetkiä läheisten kanssa, mutta voin estää ettei niistä tule päivittäisiä käytäntöjä. Niiden määrä on loppumaton ja ikuinen. Turha keksiä selityksiä. Kiusaukset kohtaavat meitä kaikkia. Annatko niiden tulla ja mennä vai annatko aina periksi?