Fancyfiftylady

Viime kerralla ilmoitin, että minulle on tapahtunut jotain todella outoa. Minusta itsestäni se on sitä. Olen lähes aina kokenut liikunnan vastenmielisenä. Hikoilu on ahdistavaa, samoin hengästyminen. Tykkään lukea ja kirjoittaa. Vaipua omiin mietteisiini. Pohtia. Hypätä laiturilta syvään veteen, viileään mutaan ja nousta sieltä eri väristen kerrosten läpi lämpimään pintaan, joka kuitenkin on vain kosketus veden toisenlaiseen olomuotoon. Ilmaan. Pinnasta voi katsoa alas uudelleen tai sukeltaa ylös pilviin, siten, että hetki, jota elät, katoaa. Edellisessä kuvasin häivähdyksenä ajatusmaailmaani, jonka kanssa yritän kävellä käsikädessä pitkin marraskuista kosteaa asfalttia, kauppakeskuksia, ruuhkabusseja ja työpäiviä. Todellisuudessa haluaisin pelkästään maata sohvalla ja yksinkertaisesti vain Pohtia. Siinä todellisuudessa lihani rappeutuu päivä päivältä maatessa. Lihassolu kuolee kerta toisensa jälkeen. Näin on tapahtunut viimeiset vuodet. Summa summarum. Pohtiminen loppuu, jos f

Viime kesänä haaveilin, kuten muinakin edeltävinä kesinä, että ensi kesänä en enää kanna näitä läskejä. Olen aina tiennyt onnistuvani jonain päivänä. Kysyin itseltäni, minä vuonna se kesä on? Vietän joka kesä aikaani vuokrapiilopirtillä. Se on kirjaimellisesti Peräkylässä. Aikuiset lapseni tuntevat järven pohjan jokaisen kiven sijainnin. Lataan siellä akut seuraavalle vuodelle. Uidessani kesäisinä päivinä ja öinä järven pehmeän viileässä vedessä päätin lopullisesti lopettaa pelkästään yrittämisen. Vastasin itselleni, että unelmani kesä on 2018 huolimatta tuhansista epäonnistuneista edellisistä vuosista. Tällä viikolla on ollut täysikuu. Sama sää oli neljä kuukautta sitten järven päällä. Päivät vaihtuvat viikoiksi, kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Sama aurinko paistaa ja sama kuu kiertää. Vuoteen mahtuu paljon. Käsillä on aina vain tämä hetki, jolle voi tehdä jotain. Koska takana on kymppi,ajattelin koota yhteen, miksi olen onnistunut ja mitä olen oppinut motivaatiok

tankkauspäivän illan viettoa...etualalla siis lautasellinen ranskanperunoita ;-)  ... josta sitten otetaan-mitä-on-smoothie -aamupalalle :-) Viime viikolla minua piinasi perinteinen hormonipyörre. Ensisijaisesti silloin voisin syödä elefantin. Paistettuna, grillattuna, uunilihana, kermakastikkeella ja vielä kerran voissa käristettynä. Ehkä myös suolalihana. Olen selvinnyt koettelemuksista päivä kerralla eteenpäin, vaikka en aina voittajana. Lahjaksi saamani Mariannepussi ajautui autoistuimeni viereen. Pussillisen jälkeen olo oli heikohko. Siihen vaivaan oli ostettava lihapasteija. Niissä tunnelmissa päivä kului sutjakasti. Toisena päivänä kävin taistelun salaatin ja burgeraterian välillä. Sillä kertaa 1-0 salaatin hyväksi. Opetuslapseuskoulussa, jossa aterioin tuon salaatin, saatiin opetusta armosta. Pohdin tuota elämääkin suurempaa teemaa kevyellä otteella toisessa blogissani eli opetuslapsen päiväkirjassa. Pääsin jyvälle armosta vain