Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Tuorepuuroa ja elämäntarkoituksen pohdintaa

Kuva
Samanaikaisesti, kun minä keskitän voimavarojani jaksaakseni jumpata ja laskeakseni kaloreita, joita kippaan alas mahaani, maailman hirveydet tulevat nähtäviksi lähelle, kuten eilinen lähikaupungissa sattunut joukkopuukotus. Pahuus ja raakuudet ovat aina olleet maailmassa, mutta näkyvät veriteot kaukana silmien ulottuvilta. Vaikka onhan Suomessakin aina murhattu ihmisiä joka vuosi, jotkut asiat saavat enemmän uutistilaa kuin toiset. Murhaajan lisäksi syytä ja syyllistä etsitään viranomaisista, poliitikoista, naapurista ja nykyään useimmiten maahanmuuttajista. Veriteoista tiedottavalla viereisellä kanavalla pyörii kuuma rakkausrealitysarja, jossa nuoret filmitähtimäisen kauniit ihmiset pitävät hauskaa drinksulasi kädessä joka käänteessä ja harrastavat kameroiden edessä seksiä. Kontrasti on aikamoinen. Kanavia selatessa voi oikeasti heikompaa ahdistaa ja toisaalta tv:n ääressä voi turvallisesti katsoa etäältä, kunnes myrsky kaataa puun ikkunasta sisälle. Ja toistaiseksi oma elämäni jat

Rohkea mittaus

Kuva
Jotta voisin päästä johonkin tavoitteeseen, sitä pitää pystyä mittaamaan. Siispä otin mittanauhan ja mittasi SULAMOn ohjeiden mukaisesti kaikki paikat itsestäni. Ihmisestä on olemassa valmiiksi laadittuja standardikokoja joka ikä- ja pituusluokkaan soveltuvaksi. Kun suhteutin omat todelliset mittani niihin, olin järkyttynyt. Siitä sitten pitäisi valita oma tavoite ja pinnistellä kohti sitä. Nykyään personal trainerit ovat hyvin suosittuja. Varmaankin joka toinen laihduttaja on jossain vaiheessa projektiaan kokeillut suhdetta oman PT:n kanssa. Tavallisesti PT:t ovat pitkän urheilutaustan omaavia, tosi timmejä, itse asiassa minun silmiini he näyttävät koostuvan pelkästä lihaksesta. Mikään paikka ei roiku. Nykyään he kuitenkin ovat kaiketi kokeineitakin ohjaamaan tämän tyyppisiä `plösöjä´ kuin minä. Pystyvätkö he kuitenkaan täysin ymmärtämään `plösöjen´ sielunelämää? Useimmat heidän laatimansa ohjelmat, hyvin kevyetkin sellaiset, koostuvat kuitenkin useista kymmenistä toistoista rasvanp