Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

superdieetti rules :-)

Kuva
Palasin omaan työpaikkaani kuuden viikon työssäoppimisviikon jälkeen. Oli ihan huippua kun ihmiset huomasivat miten olen hoikistunut. Samalla huomasin sen itsekin! Olenhan minä! Kasvoin inhoamaan vatsaani, se on aina tiellä. Vimmatusti todellakin haluan siitä eroon. Olen laihtunut viime aikoina juurikaan tekemättä mitään työtä. Superdieettiä olen pitänyt noin 60% :sti ja se antoi minulle sellaisen uuden potkut persuuksiin, jota tarvitsin päästäkseni uudelleen vauhtiin. Päivät rytmittyivät ja jumppaohjelma on juuri minun tasoiselleni sopiva. Etenen siinäkin hissukseen omaan tahtiini. Tietokonetuoliksi vaihdoin jumppapallon. Olen tehnyt omia lempiruokiani edelleen ja nauttinut elämästä. Eräänä lauantai-iltana kun tein ranskiksia, huomasin etteivät ne enää maistuneet samanlaiselta herkulta kuin aiemmin.  Juttelin töissä laihduttamisesta, kukin yrittää eri tavoilla. Ja hyvä niin. Laihduttamisen pääperiaate on syödä vähemmän kuin kuluttaa ja sen voi tehdä miljoonilla eri tav

taukoa tavallisesta

Kuva
Radiossa mainostettiin taukoa tavallisesta kampanjaa. Pyydettiin ottamaan kuva tavallisesta arkisesta tauosta ja lähettämään se tiettyyn osoitteeseen. Tarkoitus oli kaiketi innostaa ihmisiä varaamaan laivamatka. Minun taukoni on kirjoittaminen. Se on tavallisuudesta poikkeavaa, koska suurimman osan ajastani olen töissä sairaalassa, tai viime aikoina sairaaloissa. Kirjoitusnurkkani on huippuluokan pöytäkone, jonka poikani on minulle rakentanut. Minulla on huono tuoli, epäergonominen, ja siinä päällä on tyyny, joka liusuu helposti pois. Maisemat ovat tylsiä, tuijotan valkoista betoniseinää. Paras kirjoitusvirta tulisi, kun voisi ajoittain siirtää katseen kaukaisuuteen, meri olisi paras. Ehkä jonain päivänä katselen tietokoneeni takaa merta. Vaan nyt on nyt ja pitää elää mielikuvituksen varassa. Pöydälläni on kirjoitusoppaita ja klassikkoromaaneja, joista imen oppia. Olen pitkän ja mutkaisen tien alkupäässä. Kirjoittajanoviisi.  Vuosi sitten tähän aikaan olimme mieheni kans