Fancyfiftylady

Ihanaa oli Jouluna! Sain lahjaksi ihan parhainta: pinkkiä. Tyttäreni oli ostanut minulle pinkit kotikarvatossut. Rakastan pehmoista karvaa ja pinkkiä. Täydellistä. Voitte lukea jouluni lyhyen tarinan tyttäreni ja minun yhteisestä blogistamme: http://motherandaughtercookbook.blogspot.fi/ Monet ovat olleet pohjois-Suomessa, jossa on talven ihmemaa ja nyt he huokailevat lähtöä takaisin etelään. Jopa Hyvinkäällä on valkoista, vaan ei täällä Espoossa. Espoossa on kuitenkin hyvä asua. On luonnonpuisto, on meri, on metsää, on ihmisiä, on kaupunkia ja saaristovene. Kesäisin. On hiljaista ja meluisaa. On kaikki palvelut. Sitä on Espoo. Täydellinen suomalainen kaupunki. Oli mikä tahansa sää aina on jotain kaunista. Kannattaa katsoa tarkkaan ympärille. Luonto on säästä huolimatta aina täynnä kauniita yksityiskohtia. Rypistyneet tummat pihlajanmarjat sinistä taivasta vasten tai hennosti jäänyt merivesi rantakalliolla. Tarvitaan vain se, että avaa silmänsä. Saarioinen oli k

Eräs ystäväni oli tänään jakanut fb:ssä humoristisen viestin siitä, että ensimmäinen askel muutokseen on oman paskapuheen tiedostaminen. Ilman itsetutkiskelua ei voi muuttua. Raamatun mukaan suu puhuu sitä mikä sydämessä on. Kun tutkii puhettaan, tulee tietoiseksi sydämensä tilasta, joka usein on varsin musta. Jos nimittäin on rehellinen. Minulla on ollut mielessä viime vuoden tapahtumat näihin aikoihin. Minulta ja mieheltäni toivo elämän jatkumisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta oli viety. Syöpäsolut jakaantuivat ja lisääntyivät mieheni kehossa villiä tahtia. Hän oli jatkuvasti kuumeessa, yli kuukauden yhtäjaksoisesti ja tuo vahva ja ennen terve keho joutui hiljalleen antamaan periksi taistelussa. Syöpä alkoi näkyä jo ulospäin. Samalla, kun puheissamme pidimme yllä toivoa uudesta lääkkeestä, seisoi kuolema jo eteisessä. Rakkautemme ensi huuma kantoi vielä arjessa, mutta samalla me tiesimme, etteivät useimmatkaan yhteisistä unelmistamme toteutuisi. Tänään, samanai

Kun luulee olevansa voiton puolella, iskee marraskuu kovaa palleasta ilmat pihalle. Käy kuin ylpeälle, joka kompastuu siihen, eikä näe metsää puilta. Marraskuussa alkoi joulun odotus. Kynttilöitä ja sähkövalosarjoja ilmestyi päivittäin lisää talojen pihoille ja ikkunoihin sitä mukaa kun marraskuu kiihdytti juoksuaan kohti joulukuuta. Vastahan se oli kesä, monet päivittelivät ja samaan hengenvetoon totesivat kuinka kamalia ovat pimeät päivät, joissa ei valon pilkahdusta näy. Vesisadetta riitti pisimpään kahdeksana päivänä peräkkäin. Merissä on vielä paljon vettä jäljellä. Marraskuussa syksyiset marjat yrittivät pysyä hengissä hyisen loskan keskellä ja ilahduttaa ohikulkijoita. Hei, kyllä me tästä selvitään. Vielä on elämää jäljellä. Me vain torkumme hetken. Kävelin hyisellä hiekkarannalla, jossa ei näkynyt auringonottajia. Vain muutama kuukausi sitten varpaat upposivat kävellessä lämpimään rantahiekkaan. Ei ollut rantavalvojaa komentamassa ettei

Viime kerralla ilmoitin, että minulle on tapahtunut jotain todella outoa. Minusta itsestäni se on sitä. Olen lähes aina kokenut liikunnan vastenmielisenä. Hikoilu on ahdistavaa, samoin hengästyminen. Tykkään lukea ja kirjoittaa. Vaipua omiin mietteisiini. Pohtia. Hypätä laiturilta syvään veteen, viileään mutaan ja nousta sieltä eri väristen kerrosten läpi lämpimään pintaan, joka kuitenkin on vain kosketus veden toisenlaiseen olomuotoon. Ilmaan. Pinnasta voi katsoa alas uudelleen tai sukeltaa ylös pilviin, siten, että hetki, jota elät, katoaa. Edellisessä kuvasin häivähdyksenä ajatusmaailmaani, jonka kanssa yritän kävellä käsikädessä pitkin marraskuista kosteaa asfalttia, kauppakeskuksia, ruuhkabusseja ja työpäiviä. Todellisuudessa haluaisin pelkästään maata sohvalla ja yksinkertaisesti vain Pohtia. Siinä todellisuudessa lihani rappeutuu päivä päivältä maatessa. Lihassolu kuolee kerta toisensa jälkeen. Näin on tapahtunut viimeiset vuodet. Summa summarum. Pohtiminen loppuu, jos f

Viime kesänä haaveilin, kuten muinakin edeltävinä kesinä, että ensi kesänä en enää kanna näitä läskejä. Olen aina tiennyt onnistuvani jonain päivänä. Kysyin itseltäni, minä vuonna se kesä on? Vietän joka kesä aikaani vuokrapiilopirtillä. Se on kirjaimellisesti Peräkylässä. Aikuiset lapseni tuntevat järven pohjan jokaisen kiven sijainnin. Lataan siellä akut seuraavalle vuodelle. Uidessani kesäisinä päivinä ja öinä järven pehmeän viileässä vedessä päätin lopullisesti lopettaa pelkästään yrittämisen. Vastasin itselleni, että unelmani kesä on 2018 huolimatta tuhansista epäonnistuneista edellisistä vuosista. Tällä viikolla on ollut täysikuu. Sama sää oli neljä kuukautta sitten järven päällä. Päivät vaihtuvat viikoiksi, kuukausiksi ja lopulta vuosiksi. Sama aurinko paistaa ja sama kuu kiertää. Vuoteen mahtuu paljon. Käsillä on aina vain tämä hetki, jolle voi tehdä jotain. Koska takana on kymppi,ajattelin koota yhteen, miksi olen onnistunut ja mitä olen oppinut motivaatiok

tankkauspäivän illan viettoa...etualalla siis lautasellinen ranskanperunoita ;-)  ... josta sitten otetaan-mitä-on-smoothie -aamupalalle :-) Viime viikolla minua piinasi perinteinen hormonipyörre. Ensisijaisesti silloin voisin syödä elefantin. Paistettuna, grillattuna, uunilihana, kermakastikkeella ja vielä kerran voissa käristettynä. Ehkä myös suolalihana. Olen selvinnyt koettelemuksista päivä kerralla eteenpäin, vaikka en aina voittajana. Lahjaksi saamani Mariannepussi ajautui autoistuimeni viereen. Pussillisen jälkeen olo oli heikohko. Siihen vaivaan oli ostettava lihapasteija. Niissä tunnelmissa päivä kului sutjakasti. Toisena päivänä kävin taistelun salaatin ja burgeraterian välillä. Sillä kertaa 1-0 salaatin hyväksi. Opetuslapseuskoulussa, jossa aterioin tuon salaatin, saatiin opetusta armosta. Pohdin tuota elämääkin suurempaa teemaa kevyellä otteella toisessa blogissani eli opetuslapsen päiväkirjassa. Pääsin jyvälle armosta vain

Useimpien ihmisten mielestä maanantai on viikon ankein päivä. Minusta se on tiistai. Maanantaina kaikki on vielä alussa. Uusi viikko, uusi elämä, virkeyden viikonloppu vasta selän takana. Maanantaina kaikki on vielä edessä. Tiistaina ei tapahdu mitään. Se on paikalleen pysähtynyt päivä täyteen ahdettua arkea. Mitä vikaa on arjessa? Ei mitään. Paitsi, että se on tylsää.  Tiistaikin on silti elettävä. Äkkiä se on läpijuostu ja voi siirtyä keskiviikkoon, joka on aina kiva päivä. Silloin ollaan viikon puolivälissä. Nuorena tyttönä keskiviikko oli pikkulauantai.  Minulla on kaapissa viisi levyllistä suklaata. On montaa eri makua. Maraboun valkoinen on ykkössuosikkini ja äskettäin se huuteli, että kohta hän pilaantuu, jos ei tule syödyksi. Tiistain sietämistä sen syöminen ainakin helpottaisi. Toivon oikein paljon voimia sinulle rasvanpolttajasiskoni, jaksetaan yhdessä. Huomenna on keskiviikko. Se on voimakas päivä. Voittoisa. Ja yksitoikkoinen, ikävystyttävä, ankea, väri

Viimeistä kurssia viedään. Suuret odotukset oli ja on. Näkemiin Perheniemi. Yhteistä suhdetta takana 3,5 vuotta. Ehkä joskus törmätään. Jatkanko ratsastusta? ... pohdin ja itkin ja pohdin... 500 kg lihaa, jota liikuttaa jonkinlaiset aivot ja minä... Ei ratsastus ole turhaan luokiteltu yhdeksi maailman vaikeimmista urhelulajeista. ...Sä haihdut hiljaa pois.... ;-) Kariutuuko laihduttaminen pullaan tai suklaan ahmimiseen? Kaakaomassa! Kaiken pahan alku ja juuri. Olin työkavereiden kanssa karkkitehtaalla vierailulla. Minun dieettini ei kaakaomassaan kariutunut. Ahmin suklaata ilman rajoja. Siitä huolimatta painoni on sen jälkeen edelleen laskusuuntainen. Joku muutos aivoissani on tapahtunut. Epäilen sen johtuvan siitä, että olen tehnyt joitain asioita riittävän monta kertaa toisella tavalla. Arjessa on alkanut hiljalleen olemaan helpompaa, ainakin ajoittain. Olen askeleen lähempänä unelmaani. Hevosen selästä putoaminen jät