Marraskuun taivaan alla

Kun luulee olevansa voiton puolella, iskee marraskuu kovaa palleasta ilmat pihalle. Käy kuin ylpeälle, joka kompastuu siihen, eikä näe metsää puilta. Marraskuussa alkoi joulun odotus. Kynttilöitä ja sähkövalosarjoja ilmestyi päivittäin lisää talojen pihoille ja ikkunoihin sitä mukaa kun marraskuu kiihdytti juoksuaan kohti joulukuuta. Vastahan se oli kesä, monet päivittelivät ja samaan hengenvetoon totesivat kuinka kamalia ovat pimeät päivät, joissa ei valon pilkahdusta näy. Vesisadetta riitti pisimpään kahdeksana päivänä peräkkäin. Merissä on vielä paljon vettä jäljellä.

Marraskuussa syksyiset marjat yrittivät pysyä hengissä hyisen loskan keskellä ja ilahduttaa ohikulkijoita. Hei, kyllä me tästä selvitään. Vielä on elämää jäljellä. Me vain torkumme hetken.

Kävelin hyisellä hiekkarannalla, jossa ei näkynyt auringonottajia. Vain muutama kuukausi sitten varpaat upposivat kävellessä lämpimään rantahiekkaan. Ei ollut rantavalvojaa komentamassa ettei rannalle saa hei tuoda koiraa! Silti oli pakko liottaa käsiä jääkylmässä merivedessä. Siellä se on. Tulevan kesän ääni hiljaa kuiskaten aallon pohjassa pienten laineiden seassa. Oli niin hiljaista, että kuuli vain omat ajatuksensa. Niitä on hyödyllistä pysähtyä kuuntelemaan. Sellaista voi sattua suurkaupungissa kylmänä marraskuun päivänä, jolloin rantahiekka on täynnä ohutta loskaisaa lunta,  kengät uppoavat märkään mutaan ja sormet ovat kosteita jääkalikoita.

Sitten yllättäin eräänä aamuna aurinko paistoi. Yöllä oli satanut ohut lumipeite ja pakkanen sinnitteli sitkeästi ettei plussa sitä voittaisi. Lumi valaisi pimeän maan päivällä ja yöllä. Musta ja mutainen maailma oli nopeasti muuttunut kauniiksi. Aurinko oli vielä olemassa ja taas me jaksoimme uskoa, kuka mihinkin. Jouluihmiset jouluun, kesäihmiset kesään, kevätihmiset tulevaan kevätmasennukseen, jotkut vapaapäivään, toiset vain siihen että eläisivät seuraavan päivän.

Marraskuussa on helppo uppoutua pimeyteen. Pimeydessä käpertyä sohvannurkkaan viinilasin kanssa. Se vie naisen, ja miehenkin, helposti mennessään. Se on hetken rentouttavaa, mutta kuten Iso Kirja sanoo: Olut sopii onnettomalle, viini sille, jonka mieli on katkera. Juodessaan hän unohtaa kurjuutensa eikä mieti murheitaan. Ja mikä parasta: Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Näin valistaa meitä Raamattu, tuo kaikkivaltiaan Jumalan sana. 

Alkoholihan ei missään muodossa sovi ihmiselle, joka tekee elämäntapamuutosta. Paras asia, mitä  pikajuoksua juosseessa marraskuussa tapahtui oli päätökseni pysyä absoluuttisesti irti alkoholista. Olen juonut sitä tälle elämälle jo riittävästi. Muuten se puree kuin kyy myrkkyhampaillaan salakavalasti jälkeenpäin.

Me ihmiset opimme koko ajan toisiltamme. On tärkeää kuunnella, ohikiitäviä ja pieniäkin sanoja. Ihminen, joka on heikompi itseä jossain asiassa, on toisessa vahvempi. Aina on olemassa joku sinua parempi jossain asiassa. Ajanhaaskausta omalla hyvyydellään on ylpeillä, jotta ei kompastu. Yhdessä olemme todella vahvoja, koska paikkaamme toistemme heikkouksia. Siten rakennamme Suomesta entistä hienomman maan myös seuraavan sadan vuoden aikana.

Minä jatkan joulukuuhun uusien haasteiden kanssa. Hevonen pitäisi saada pysähtymään vatsalihaksia jännittämällä. Ei vaan minun hevoseni pysähtynyt. Tarkemmin sanottuna se ei reagoinut vatsalihaksiini millään tavalla. Onko minulla siis vatsalihaksia?