Pahoitteluni pitkästä postausviiveestä. Kohta kerron mistä se johtuu ja sitten ymmärtänette. Ensimmäistä muutoskuvaani olen hauduttanut blogin julkaisemattomien postausten kätköissä jo kuukausia. Tuhansia itkuja, tunteiden vuoristorataa ja yksinäisiä tunteja on kulunut ensimmäisestä postauksestani, jossa kerroin leskeydestäni, johon johti pieni suuri rakkaustarina. Viime kesän lopussa elämääni tuli puskista tai tarkemmin nopeana rukousvastauksena leskimies. Hän vei jalat ja jopa maan altani. Se on totta oikeasti. Muutin pois jopa rakkaasta kotikaupungistani. Kummallista, että en jäänyt sitä kaipaamaan. Ehkä minua oli siihen valmisteltu. Jokin tai joku oli muotoillut savisesta sydämestäni uuden muodon. Sen takia uskalsin irrottautua lähes kaikesta entisestä ja ottaa hypyn, ei tyhjyyteen, vaikka melkein, mutta tuntemattomaan. Katsokaa tuota ratsastuskuvaa. Ensimmäisessä olen perunasäkki ja viereisessä pysyvästi - 13kg ja kannattelen itseäni jo kohtalaisen ryhdikkäästi. Rohkaiseva kuva. Mistä se minulle kertoo, on motivaatio.
Häkellyttävää tässä on se, että rakas uusi aviomieheni on aktiiviurheilija, maratoonari ja hän aikoo saada lisää liikettä tämän liikuntavastaisen lusmuilijan luihin. Muutos alkoi jo häämatkalla. Minut houkuteltiin maastopyörän selkään. Minut jonka ylämäkikävelykin haastaa. Mutta voi pojat sentään! Pyörä vei minut mennessään ja taatusti tekisin sen uudestaan. Seison nyt, en pelkästään uuden elämäni ensimmäisenä päivänä sen edessä, vaan ensimmäisellä portaalla. Lupaan raportoida joka askeleen ja tasanteet, jotka ovat niitä suosittuja moderneja välitavoitteita matkalla kohti unelmia. Unelmani ovat edelleen samoja ja niitä on paljon.
Kommentit
Lähetä kommentti