särkyminen osa elämää

Miksi minua ei ymmärretä? Samoin voi kysyä, miksi en ymmärrä muita? Yritänkö edes? Onko minulla halua ymmärtää vai odotanko vain, että minua ymmärretään ja vasta sen jälkeen ymmärrän lähimmäistäni paremmin? Omista hauraista lähtökohdistani pitää yrittää. Toisen ihmisen ymmärtämiseen on osin unohdettava itsensä.

Olen ihminen, joka herkästi vetäytyy murehtimaan omaan maailmaansa omia epäonnistumisiani, koska en halua kuormittaa muita. Pintani on sen vuoksi usein kohmeessa, mutta ei jäässä. Lämmitän sitä hymyllä. Nykypäivänä puhutaan paljon kiireisen elämäntavan haasteista ja siitä, miten se kuormittaa ihmissuhteita. Muutin hiljattain maalle, jossa meillä on ulkosauna. Kuulin eilen mieheltäni, että siinä asui sodan jälkeen Karjalasta muuttanut lapsiperhe. Siinä on yksi huone, joka toimitti keittiön, olohuoneen ja makuuhuoneen virkaa. Kaupunkilaisesta se näyttää vanhanaikaiselta pihasaunalta. Minulle se on tunnelmallinen pihasauna. Suomen jälleenrakentajille se oli koti. Miten he elivät? Eivät ainakaan kinastelleet kaukosäätimistä tai tietokoneajasta. He eivät miettineet, pidetäänkö tänään meksikolaisen vai italialaisen ruuan ilta. Taloa lämmitti puuhella ja kiuas pesuhuoneen puolella. Tilaa ei ollut oleskeluun, eikä todennäköisesti myös aikaa siihen. Tänä aamuna kävin polttamassa huoneen takassa pesällisen puita, jotta siellä pysyisi edes kymmenen astetta lämmön puolella. Villasukista huolimatta varpaitani paleli, koska nurkista ja ikkunoista hohkasi kylmää ilma. Mikä kuormitti ihmissuhteita 50 vuotta sitten? Todennäköisesti sitä ei ollut aikaa miettiä. Piti yrittää elää varpaat lämpiminä.

Meillä jokaisella on sisällä jotain särkynyttä. Sen päällä on haurasta lasia, jonka päällä ei voi kävellä. Lasi voi olla kohmessa, jäässä tai huurteessa. Mutta siellä sen alla maailmassa särkynyt on ja yritämme pitää sitä ehjänä. Sen alla on erityinen ihminen, joka ei muutu vaikka maailma muuttuu. Se on meihin kirjoitettu ennen syntymää. Hauraan lasin alla on ainutlaatuinen persoonamme, vaikka tutkijat sanoisivat päinvastoin, että persoona ja identiteetti muuttuvat. Uskallan väittää, että oma kiveen kirjoitettu persoona ei muutu. Se särkyy herkästi syyttelyistä, häpeästä ja arvostelusta ja peittyy kuorella, sillä lasisella. Se voi tuntua kuin muovailuvahalta, jota maailma pyörittelee. Sen ainutlaatuisuutta kukaan tai mikään ulkopuolinen ei voi määritellä. Se ei ole olemassa sen takia, mitä teemme tai mitä suoritamme tai missä olemme epäonnistuneet.

Siksi tarvitsemme ihmistä, joka kertoo, ettei aio hylätä ja antaa luvan olla se ainutlaatuinen kiveen kirjoitettu persoona, ilman suoritteita. Kun luottaa siihen, että voi olla oma itsensä, voi kukoistaa ja kestää mitä vaan. Persoonan muokkaus on vain pinnankiillottamista ja naarmuuntuu herkästi uudelleen. Ole rohkeasti särkynyt ja kohtaa toinen särkynyt sieltä käsin. Siten minä ymmärrän sinua paremmin ja siten sinä ymmärrät minua paremmin. Ollaan molemmat särkyneitä ja yhdessä ehjiä.