Pieni suuri rakkaustarina
Olen keski-ikäinen nainen ja kirjoitan blogin muodossa julkiseksi tarinan, joka muutti elämäni. Muutoksen sai aikaan rakkaus. Tapasin elämäni miehen 18 sinkkuusvuoden jälkeen, saimme yhteistä aikaa tässä elämässä vähän ja sitten jäin leskeksi. Avioliittomme kesti vain alle vuoden.
Vaikka aikamme oli lyhyt, se oli sitäkin onnellisempi ja täynnä rakkautta. Uskon, kun tuli elämässä polttaa ihmisen lähes tuhkaksi, on mahdollisuus syntyä jotain uutta, koska tuhka on maata ravitsevaa. Vanha ja turha on palanut pois. On uuden aika.
Minä tulin rakastetuksi sellaisena kuin olin, ehdoitta. Se oli ainutlaatuinen kokemus. Sitä ennen en rakastanut itseäni, vaikka itsekäs olinkin. Mieheni näki minut ihanana ja täydellisenä naisena ja ihmetteli usein, miksi näen itseni toisenlaisena. Kuin siankärsämö, joka on kaikista kukista ehkä se vähinten arvostetuin. Se on helposti kaikkien saatavilla, tuoksusta ei tiedä, onko se miellyttävä vai ällöttävä. Se ei ole kunnon valkoinen, eikä harmaakaan, se on kuitenkin sitkeä, se kestää ankarissakin olosuhteissa, kuten moottoritien laidalla, kylmässä ja kuumassa kesässä. Siankärsämö on täynnä kauniita pieniä vaaleita iloisennäköisiä kukkia, jos katsoo tarkkaan. Lisäksi se on varsinainen ravintoainepommi, väittävät yrttitieteilijät.
Lupasin miehelleni monia asioita, kuten sen, että jatkan elämääni kohti unelmiani. Hän jaksoi sairautensa keskellä aina kannustaa minua. On aika tehdä muutos elämässä, jota olen suunnitellut herraties kaksikymmentä vuotta. Uskon onnistuvani paremmin, kun teen muutosprosessista julkisen. Olen päättänyt opetella rakastamaan itseäni, sellaisena kuin olen. Siankärsämönä.
Useat oppaat ja nettisivut, joista suurin ja vanhin Raamattu, kehoittavat itsensä rakastamiseen. Voiko rakastaa itseä vain käskyttämällä? Ajautuuko sen avulla vain uuteen suoritusten kehään ja uusiin paineisiin? Haluan oppia tuntemaan rakkauden sisälläni, ilman käskyjä, että rakastan itseäni.
Mihinkään vähempään ei kannata tyytyä. Ei siihen että joku ehkä rakastaa, tai että rakastaa parhaimpina päivinäsi. Aito rakkaus on ehdotonta. Kysymys kuuluukin, uskallanko rakastaa itseäni ehdoitta, ilman suoritteita?
Vaikka aikamme oli lyhyt, se oli sitäkin onnellisempi ja täynnä rakkautta. Uskon, kun tuli elämässä polttaa ihmisen lähes tuhkaksi, on mahdollisuus syntyä jotain uutta, koska tuhka on maata ravitsevaa. Vanha ja turha on palanut pois. On uuden aika.
Minä tulin rakastetuksi sellaisena kuin olin, ehdoitta. Se oli ainutlaatuinen kokemus. Sitä ennen en rakastanut itseäni, vaikka itsekäs olinkin. Mieheni näki minut ihanana ja täydellisenä naisena ja ihmetteli usein, miksi näen itseni toisenlaisena. Kuin siankärsämö, joka on kaikista kukista ehkä se vähinten arvostetuin. Se on helposti kaikkien saatavilla, tuoksusta ei tiedä, onko se miellyttävä vai ällöttävä. Se ei ole kunnon valkoinen, eikä harmaakaan, se on kuitenkin sitkeä, se kestää ankarissakin olosuhteissa, kuten moottoritien laidalla, kylmässä ja kuumassa kesässä. Siankärsämö on täynnä kauniita pieniä vaaleita iloisennäköisiä kukkia, jos katsoo tarkkaan. Lisäksi se on varsinainen ravintoainepommi, väittävät yrttitieteilijät.
Lupasin miehelleni monia asioita, kuten sen, että jatkan elämääni kohti unelmiani. Hän jaksoi sairautensa keskellä aina kannustaa minua. On aika tehdä muutos elämässä, jota olen suunnitellut herraties kaksikymmentä vuotta. Uskon onnistuvani paremmin, kun teen muutosprosessista julkisen. Olen päättänyt opetella rakastamaan itseäni, sellaisena kuin olen. Siankärsämönä.
Useat oppaat ja nettisivut, joista suurin ja vanhin Raamattu, kehoittavat itsensä rakastamiseen. Voiko rakastaa itseä vain käskyttämällä? Ajautuuko sen avulla vain uuteen suoritusten kehään ja uusiin paineisiin? Haluan oppia tuntemaan rakkauden sisälläni, ilman käskyjä, että rakastan itseäni.
Mihinkään vähempään ei kannata tyytyä. Ei siihen että joku ehkä rakastaa, tai että rakastaa parhaimpina päivinäsi. Aito rakkaus on ehdotonta. Kysymys kuuluukin, uskallanko rakastaa itseäni ehdoitta, ilman suoritteita?
Kommentit
Lähetä kommentti